Koko tarinan ongelma on, etten kirjoita sitä mitä olin suunnitellut, vaan jotain ihan muuta. Tältä minusta on tuntunut viimeiset kaksi viikkoa, tuhlaan aikaani väärään tarinaan. Mutta kuinka tarina voisi olla väärä? Tarinani koostuu tarinanpätkistä eikä minulla ollut selvää kuvaa, miten nämä tarinat liittyisivät toisiinsa. Kyllä niiden välillä löyhä yhteys oli, mutta ei siitä riittäisi romaaniksi asti.
Eilen minulle valkeni, miten saisin yhdistettyä nuo suhteellisen irralliset tarinat yhteen. Tarina imaisi minut mukaansa, tämän minä haluan kirjoittaa ennenkuin se hiipuu ja uusi tarina nousee sotkemaan suunnitelmiani. Minä en valinnut tarinaa, se valitsi minut. Se syntyi lupaa kysymättä ja valloitti puolelleen. Tämä on kirjoittamisessa parasta!
En siis enää murehdi tavoitesanamääristä, uusi tavoitteeni on saada kirjoitettua irralliset tarinat mahdollisimman nopeasti raakaversioiksi, jotta pääsen kirjoittamaan yhdistävää juonta. Yksi haasteista on, että irtotarinat on kirjoitettu minä-muodossa. Minä- kertojia olisi näillä näkymin tulossa kuusi. En tiedä, voiko tällainen toimia? Murehdin sitä sitten editointivaiheessa lisää.