Vielä kerta

Tänään lähetin vielä uudemman kerran hiotun ykkösen vielä yhdelle kustantajalle. Mistä tämä optimismi oikein kumpuaa? Tällaisena peruskyynisenä realistina olen suorastaan hämmästynyt itseäni. Kahden hylsyn jälkeen neljästä muusta ei ole kuulunut risahdustakaan. Odottavan aika on pitkä.
Tämä viimeisin lähetys pienkustantajalle on viimeisin panostukseni ykköseen, tästä eteenpäin panostan täysillä kakkoseen.

Täytynee myös tunnustaa, että koettelin tänään moraalini rajoja. Tavoitteeni oli saada ykkönen ulos ennen vuoden vaihdetta ja havaittuani siinä roiman määrän hiomista kaipaavia sivuja minulle tuli pienoinen hoppu.  Projektiorientoituneena ihmisenä deadlineista pidetään kiinni, vaikka ne olisivatkin itse asetettuja ;-)
Niin, se moraalinen rajojen ylitys. Posket punaisena tunnustan, että käytin loppuhiomiseen tänään työnantajalta puolikkaan päivän. Eli varastin. Aikaa, jonka olen myynyt toisille. Syntinen minä, häpeän. Toisaalta saatuani urakkani valmiiksi olen taatusti parempi työmuurahainen, kenties nyt pää pysyy paremmin kasassa töissäkin. Ehkä.

Tupajumi iski

Muutamaan päivään en ole saanut aikaiseksi mitään kelvollista, sanat jumittavat ja ajatus takkuaa. Onneksi on vielä ykkösromaanin siivousta jäljellä, tuntee saavansa edes jotain aikaiseksi. Tulee mieleen vanha sanonta:
Missä on tahtoa, siinä on tie!

Niin totta, pelkkä tahdonvoima kantaa pitkälle. Vielä kun tietäisi mihin tämä tie vie ;-)

Siivousurakkaa

Ensimmäisessä romaanikäsikirjoituksessa olikin yllättävän paljon siivottavaa, harmittaa että tuli lähetettyä se kustantamoille niin hätäisesti. Vaikka olin hionut sen kolmeen kertaan lävitse, nämä pikkuvirheet ja kielen kömpelyydet olivat lymynneet katseeni ulottumattomissa.
Ensimmäisen romaanin siivouksen lomassa olen ryhtynyt kirjoittelemaan romaani kakkosen lukuja. Tarinan rakenne alkaa olla pitkälti selvillä. Vielä pitäisi päättää kuvaanko päähenkilön kolmannessa persoonassa, vai uskaltautuisinko käyttämään ensimmäistä persoonaa.

Kaatosade yllätti eli ruuhkaa aivoissa

Nytpä nuo rakkaat harmaat aivosolut tempun tekivät, reilun kuukauden kestänyt kirjoituslamaannus alkaa purkautumaan. Ei siinä mitään että proosaromaanini on edistynyt viime päivinä ihan mukavasti, ja eilen sain siistittyä monen luvun verran kieltä ekasta dekkaristani, mut nyt on alkanut itämään uusi dekkari-idea päänupin pohjilla. Työmatkan ruuhkissa mieleen pulpahti aivan fantastinen dekkari-idea, tai siis ainakin siltä  vielä nyt tuntuu.
Jaa-a, varastin työnantajalta pidennetyn kahvipaussin kirjoittaakseni ideat ylös. Täytyy yrittää pitää itsensä kurissa ja siistiä ensin vanha dekkari loppuun ja vasta sitten aloitella tätä uutta lapsukaista.
Ihanaa, ihan kuningasfiilis kertakaikkiaan! Näppäimistön ääni kuulostaa lumoavan ropisevalta pitkän kuivan kauden jälkeen. Nyt niitä sanoja taas sataa!

Sorvi kutsuu

Eilen Halloween-juhlista palattuani tein pikkuhiprakassa päätöksen julkaista viihdejännärini omakustanteena vuodenvaihteen jälkeen, jos kukaan kustantamo ei sitä tee.
Tänään aloitin hiomaan kässäriä, joka reilu kuukausi sitten tuntui täysin valmiilta. Ja pöh, katinkontit se mikään valmis vielä ole. Sanamuodoissa on hiottavaa kuin kolhuisessa lautalattiassa. Kirjoitustauko on tehnyt terää ja ilmeisesti tänä aikana olen saanut kasvatettua etäisyyttä kässäriini. Harmillista, etten hoksannut pitää tällaista taukoa käsikirjoituksen viimeistelyvaiheessa ennen kustantamospämmäysurakkaa.

Kaksi hylkyä samana päivänä

Hylky voisi olla jännittävä asia, jos sen onnistuisi löytämään merenpohjasta eikä omasta postilaatikostaan. Kaksi kustannustoimistoa lähestyi tänään hylkykirjeen muodossa. Toinen standardivastauksella ja toisen kustantamon kirjeestä löytyi toivon pilkahduksen herättävä lause: "muuten tarina oli toimiva kokonaisuus".
Hylkykirjeet kirvelevät, toki. Mutta eivät niin pahasti kuin alunperin pelkäsin. Hassua miten sitä voi ilakoida yhdestä lauseesta. "Toimiva kokonaisuus!" Tuohan on mahti-, jytky-, jättihienoa! Eli toivoa ei ole vielä menetetty, romaanikäsikirjoitus on vielä arvioitavana kuudessa muussa kustantamossa. Toisaalta jos kuukauden sisällä ei mitään kuulu, tietää se todennäköisesti hylsyä niistäkin.

Lukossa tukossa

Yli kuukauteen en ole saanut mitään kunnollista kirjoitettua. Takki on tyhjä. Kun lähetin yritelmäni kierrokselle kustantamoiden suuntaan, aluksi iski masennuksen kaltainen tyhjä olo. Menetin uskoni kirjaan kokonaan, heräsi epäilys kelpaisiko se kenellekkään.

Viihdettä on mukava kirjoittaa ja aloitin sillä genrellä nähdäkseni onko minusta kirjoittamaan romaania. Näemmä oli. Nyt testataan, onko minusta ylittämään julkaisukynnystä.

Kun viimeistelin kirjaani, mielessäni iti jo uuden proosallisemman tarinan juonikuvio. Tarinalla on nyt pääkehyskaari kirjoitettuna sisällysluettelon muodossa ja irrallisia tarinanpätkiä sieltä täältä, mutta kunnolla en ole kirjoittamisen vauhtiin vielä päässyt. Tilanne on uusi ja outo. Olen kirjoittanut aina, nyt sanat jumiutuvat ennenkuin pääsevät edes näppäimistölle asti. 

Päätin perustaa tämän blogin avaamaan syntynyttä umpisolmua - saa nähdä auttaako. 

Nyt se alkaa

Valmiina ollaan(ko)!
Tästä se nyt lähtee, yhden kirjailijaksi aikovan blogimaratoni. Ensimmäinen käsikirjoitus lähti kierrokselle kuukausi sitten, nyt kärvistelen hylsyjä odotellessa. Täytyy sanoa, että tulipa valittua lähetysaika. Loka-, marraskuu kun on muutenkin tällaiselle kaamosmasentuneelle raskasta aikaa, ettei siihen mitään hylsytaakkaa olisi kannattanut ruveta itselleen kasaamaan. Mutta eipä tullut mieleen kuukausi sitten ruskan helottaessa kauniisti ja iltojen vielä olessa valoisia.