Minulla alkoi loma, kauan kaivattu ihana loma :-) Jotenkin sitä ei vielä ihan tajua. Tämän viikon saa vain rötväillä, ensi viikolla lähdemme reissuun.
Kävin kurkistamassa Liken Kyyhkyset-blogia. Mielenkiintoisin postaus oli tietysti Harri Haanpään, hän kuvailee varsin eläväisesti miltä Sofin tulevan romaanin eri lukukerrat tuntuivat. Etenkin ensimmäisen version lukukerta oli mielenkiintoista luettavaa, ja oli ihan terveellistä huomata että myös mestarikirjailijalta saattaa ensimmäisistä versioista puuttua dynamiikkaa ja hahmojen keskinäiset suhteet olla vielä raakileita. Mielenkiintoista olisi kyllä tietää, kuinka monta kertaa Sofi kirjoitti tarinansa uudelleen, mutta se ei käy postauksesta ilmi.
Omia, viimeisiä hylkyjäni odotellessa oli jotenkin lohdullista lukea, että myös Sofi on omansa saanut. Tämä kävi ilmi Sofin managerin postauksesta. Hieman erikoista ennakkomarkkinointia tämä tällainen, ihan ihmetyttää. Mutta antoisaa luettavaa julkaisusta haaveilevalle. Loputkin omat hylkyni saisivat jo tulla, jotenkin tuolle ensimmäiselle kierrokselle haluasi jo pistää pisteen. Ja jatkaa matkaa.
Hienoa, että lomasi alkoi! Varmasti ansaittu. :) Kiitos linkistä, olin unohtanut koko tuon sivuston olemassaolon. Mielenkiintoista luettavaa, vaikka toisaalta erikoista, kun sivulla ei kai ole mitään Sofin itsensä kirjoittamaa. Minuakin kiinnostaisi kuinka monta kertaa Oksanen on joutunut kirjansa uusiksi kirjoittamaan, utelias kun olen. Ja aion kyllä lukea kirjan, Puhdistus teki sen verran suuren vaikutuksen.
VastaaPoistaMinäkin aion lukea uutukaisen, ehdottomasti. Jos Sofin oma näkökulma kiinnostaa, niin osassa 2 hän kertoo miksi perusti tuon blogin tuotantotiiminsä ympärille. Ja huh, millainen porukka menestysromaanin takaa löytyykään. Hieman toisenlaista touhua kuin omakustantaminen...
PoistaTuttu tunne tuo, että haluaisi pistää pisteen kustantamokierrokselle jatkaakseen matkaa - ja että hylsyt auttavat siinä kovasti. Samassa veneessä ollaan, odottelu jatkuu. Tsempit sinne!
VastaaPoistaRooibos, kiitos tsempityksestä. Ja tsemppiä myös sinne puolelle ruutua! Tämä homma kysyy hermoja ennemmän kuin alkujaan osasin edes kuvitella. Ja nyt vaikka päädyin ykkösen osalta omakustanteeseen, nuo saamattovat hylyt koputtelevat aika ajoin häiritsevästi.
PoistaNiinpä niin, hylsyt olisivat tervetulleita. Kaikilta kustantajilta sitä ei tule ikinä, mikä on melko rasittavaa.
VastaaPoista-Leijona
http://leijonakirjoittaa.vuodatus.net/
Juu, en olisi aiemmin voinut kuvitella edes sanovani näin, mutta nyt oikeasti odotan hylsyjä. Jotenkin saisi pöydän ikäänkuin puhtaaksi. Pari kustantantamoista on sellaisia joista en odota saavani minkäänlaista vastausta, mutta kolmesta sen pitäisi vielä tulla (sen perusteella mitä muut ovat raportoineet, nämä yleensä lähettävät hylyn).
PoistaLoma, jee.
VastaaPoistaMielenkiintoinen linkki. Siitäkin huolimatta, että tuollainen markkinointi on vähän hassua. Kai se silti toimii? Minua ainakin kiinnostaa Oksasen seuraava.
Tuntuu typerältä, että tuntuu typerältä että Oksanenkin on saanut hylsyjä.
Dee/Missio kässäri
Kylle se minuun ainakin tepsi ;-) Hyvä etten samantein eilen varannut matkaa kirjan+leffan julkkareihin Tallinnaan. Mutta erikoiselta se silti tuntuu...
Poista