tiistai 1. tammikuuta 2013

Ei aika mennyt koskaan palaa - 2012


Blogini on elänyt hiljaiseloa pitkään, tässä joitain tärkeimpiä kuulumisa vuoden alkuun. Ennen joulua jouduin viikoksi sairaalaan puhjenneen umpisuolen takia (pirut lähettivät minut ensin kotiin vatsakipuineni).  Nyt kun kaikki on jo takanapäin, voin vain todeta että saikkupäivät olivat tehokkaita kirjoituspäiviä, sai leikkiä oikeaa kirjailijaa. Juuh, jossain vaiheessa kyllä seinät alkoivat kaatua päälle, ei sitä paria viikkoa pidempään olisi kestänyt.

Joulupukki ilahdutti minua usealla kirjalahjalla:
Marie Hermansson: Laakso
Ulla-Lena Lundberg: Jää
Johanna Sinisalo: Enkelten verta
Stephen King: Tapahtumapaikkana Duma Key
Micael Dahlen: Ihmispedot
Virpi Hämeen-Anttila: Suden vuosi
Rina Rovio: Ajan loppu ;-DDDDDD

Viimeisen kohdalla repesin, lahjan antajaksi paljastui runokirjan omakustanteena julkaissut tätini, joka arveli minun pitävän kirjasta "Koska tehän olette käyneet Meksikossa". Niin, ainoastaan muutama ihminen lähipiiristäni tietää tästä projektista. Kun avasin paketin, pelkäsin paljastuneeni ;-)

Vuosi hujahti taas kerran vauhdilla. Ohessa listattuna muutamia kirjallisia saavutuksia ja häröilyjä 2012:
  • Alkuvuodesta runosuoni sykkii ja lähetin kokoelman Saarikoski-kilpailuun ja pariin kustantamoon (mistään ei ole kuulunut mitään)
  • Sain kuusi hylkyä Ajan lopusta, joista kaksi ihan kannustavia
  • Aloitin Ajan lopun kääntämisen englanniksi, mutta lopetin kymmenennen luvun kohdalla
  • Toukokuussa julkaisin Ajan lopun Bod:n välityksellä omakustanteena
  • Sain melkein kustannussopimuksen
  • Työstin Aavistusta ja aloitin H:n, molemmat edelleen työn alla
  • Leirinuotion ääressä tapasin uusia ja vanhoja kirjoittajatuttavuuksia. Paras kirjoitusleiri ikinä!
  • PeNoWriMo, K sai alkunsa
  • Kolme novelliraakiletta 
  • Luin vuoden aikana muutaman kirjoitusoppaan: Stephen King: Kirjoittamisesta: muistelmia leipätyöstä, James N. Frey: How to write a Damn Good Novel, II, Julia Cameron: Tyhjän paperin nautinto, Asko Martinheimo: Parempi lause: uusia vir(i)kkeitä luovaan kirjoittamiseen, Juha-Pekka Koskinen: Harkittu murha
  • Luin myös vinon pinon kirjoja, jotka ajattelin listata myöhemmin omalle sivulleen.

Tavoitteita vuodella 2013 (lupauksia en tohdi enää tehdä)

  • Aavistus kustantamokierroskuntoon viimeistään loppuvuodesta
  • K:n juonikuviot valmiiksi
  • Taustatutkimus H:hon valmiiksi
  • Neljä novellia (aina täytyy pistää paremmaksi),  sekä tietysti edellisten novelli-raakileiden muokkaus kypsemmiksi
  • Välttää kirjoitusblokki
  • Jatkaa tyylikokeiluja, kunnes oma ääni löytyy 
  • Lämmitellä Leirinuotion loimussa
Lopuksi toivottaisin kaikille onnellista, kirjoittamisen/lukemisentäyteistä ja menestyksekästä uutta vuotta 2013! 


33 kommenttia:

  1. Oi, tulet Nuotiolle, sinua on jo kaivattu. :> Hyvää tätä vuotta!

    P.S. En voi uskoa että Ajan loppu on salaisuus! Mitä ihmettä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen kaivannut Nuotiota, tosin käsis-leiri minun täytynee jättää välistä, kaikki työn alla olevat kässärit ovat vielä liian vaiheessa.

      Hihii, ei Ajan loppu ole salaisuus, vaan se että minä olen Rina Rovio ;-)

      Poista
    2. Aivan, siitä ei varmaan ole kamalasti hyötyä jos oma teksti on eri vaiheessa. Nuotio on kyllä leirien välissäkin auki, sinne sopii tulla höpöttämään.

      Apua, mietinkin että et kai sinä salaile kirjaasi!

      Poista
    3. Samaa kuin Dee. Yllättävää salailua!

      Ja jei, tervetuloa Nuotiolle sitten seuraavalle leirille. :)

      Niin ja paljon olet ehtinyt ja hurjan paljon aiot ehtiä.

      Umpparit on ikäviä ja välillä hurjan salamyhkäisiä, mutta onneksi sait sillekin onnellisen lopun(?). :)

      Poista
    4. Joo, salailu kait alkoi siitä että pelkäsin omakustanteen floppaavan. Jos joskus saan käsikirjoitukseni kustannustoimitettuna ulos, niin en takuulla salaile ;-)

      Nuotio on paras!

      Poista
  2. Kiitokset koosteesta! Kirjoittamisen vimmaa - blokit pysykööt loitolla! Laita vaikka nuotioon niin paljon puita, että blokkipeikko ei uskalla lähestyä. :-D

    VastaaPoista
  3. Oikein hyvää uutta vuotta!
    -Leijona

    VastaaPoista
  4. Hyvää uutta vuotta! Toteutukoot jokainen tavoitteesi!
    Blokkeihin auttanee parhaiten juuri kirjoittamisen rutiinien vaaliminen: yrittää löytää säännöllisesti aikaa kirjoittamiselle, niin ettei aloittaminen käy liian vaikeaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Juuri näin, viime vuoden suurin opetus ehkä olikin, että myös ne pienet välipalatekstit ovat tärkeitä. Jos ei muutoin, niin tuon blokin karkoitustarkoituksessa ainakin.

      Poista
  5. Sinua on tosiaan kaivattu nuotiolle!

    Mikä sattuma tuo kirjan lahjaksi saaminen! Eivätkö sukulaiset siis tiedä taiteilijanimeäsi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa olla kaivattu :-)

      Öhh, pakko tunnustaa että eivät. Kyllä he harrastukseni tietävät, mutta vain kolme ihmistä lähipiiristä tietää omakustanteesta (mies, äiti ja paras ystävä). Minä olen tällainen ujo piimä. Jos joskus saan kirjani läpi oikealta kustantajalta, lupaan lopettaa ujoilun.

      Poista
  6. Hih, sinulla on tosiaan ollut hieno tuuri tuon lahjakirjasi suhteen! :> Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, todennäköisyydet ovat sitä luokkaa että olisi kannattanut laittaa lottokin vetämään ;-)

      Kiitos samoin!

      Poista
  7. Rina, oletpa tosiaan vietellyt hiljaiseloa... Tökin sinua hereille - kurkkaa haaste blogissani: http://luenjakirjoitan.blogspot.fi/2013/02/yksitoista-asiaa.html :-)

    VastaaPoista
  8. Kiitos Paula mukavasta herätyksestä, ehkä on tosiaan aika heräillä talviunilta ;-)

    VastaaPoista
  9. It's an remarkable article in favor of all the online users; they will get benefit from it I am sure.

    Feel free to surf to my weblog ... Aging Skin Care Tips

    VastaaPoista
  10. I delight іn, саuse I founԁ just ωhаt I wаs looκіng foг.
    You have ended my 4 day long hunt! God Bless you man. Havе a niсe day.
    Βye

    Alѕo νiѕіt my websitе :
    : V2 Cigs review

    VastaaPoista
  11. The flex waistband wants a load of buyers.

    Take a look at my page ... the flex belt reviews

    VastaaPoista
  12. Gгeetings! Vеry helpful advice within this pоst!
    It's the little changes that will make the most important changes. Many thanks for sharing!

    Feel free to surf to my page :: http://wiki.ustea.org

    VastaaPoista
  13. Way cool! Some extremеly valid points! I apρrеciate you writing thіs pоst plus the rest of the webѕite is eхtremely good.


    Vіsit my webpage: v2 cigs
    Also see my webpage: click through the next web page

    VastaaPoista
  14. Υou аre so coоl! I do not bеlieve I've truly read through anything like this before. So nice to discover somebody with genuine thoughts on this issue. Seriously.. thank you for starting this up. This web site is one thing that is needed on the internet, someone with some originality!

    My webpage - http://pianotune.com.au/

    VastaaPoista
  15. Τhese daуs, eleсtronіc cіgarette іѕ геallу гenowned tο control smokіng hazaгdѕ.


    Also visit my wеblоg: http://www.prnewswire.com/news-releases/v2-cigs-coupon-codes-released-at-theecigexpertscom-183592391.html

    VastaaPoista
  16. I was recommendeԁ this wеb site by my cousin.
    I'm not sure whether this post is written by him as nobody else know such detailed about my problem. You are amazing! Thanks!

    Feel free to surf to my blog just click the next website page

    VastaaPoista
  17. Heaνy smokeгs theѕe days dіѕсovеr quittіng really
    tough.

    Taκe a look аt my page: http://www.prnewswire.com

    VastaaPoista
  18. Nice blog herе! Alѕo your ωebsite lots uр
    fast! Whаt web host are you using? Can I get уour aѕsociate hyperlink on
    уouг host? I want mу web site lοaded up
    as quickly as youгs lol

    my web site ... feedmailer.net

    VastaaPoista
  19. Hi! Quick question that's entirely off topic. Do you know how to make your site mobile friendly? My website looks weird when browsing from my apple iphone. I'm trуіng to find a temρlate
    or plugin that might be able to resοlve this problem.
    If yοu have any ѕuggestions, please share. Many thanks!


    Here is my website :: bsp-podujane.org

    VastaaPoista
  20. I would like the actual 12% discount code please.

    Feel free to visit my site - Green Smoke Promo Code

    VastaaPoista
  21. Αnԁ you don't have Miami?? You're own housе?


    Havе a looκ at my web blog :
    : green smoke stock symbol

    VastaaPoista
  22. Dacron - I would never have dreamed that was attainable!


    My web page ... Flex belt Review

    VastaaPoista
  23. As the aԁmin of this site is working, no question very quiсklу іt will be renоwned, due tо іts quality сontents.


    my site; silk�n review

    VastaaPoista
  24. Dyno Sprint provides free of charge software program updates.
    It is unfamiliar if it is total functionality or crippled in this distribution.


    Here is my website; alogixsolutions.com

    VastaaPoista