lauantai 9. maaliskuuta 2013

Jossittelua ja hieman jaaritteluakin

Terveisiä Singaporesta!
Lomailu on aina mukavaa, mutta niin on myös lomalta paluu. Osaan jotenkin ajoittaa lomani niin, että joko ennen lomaa tai lomani jälkeen postilaatikossa majailee hylky. Niin tälläkin kertaa. Mutta voi miten taitavasti ja kauniisti tämän lähettäjä hylkää kirjan, pakko antaa pisteet heille :-)
Nyt puolentoistavuoden jälkeen ei edes kirpaissut. Hmm, olenkohan menettänyt otteeni, lakannut välittämästä? Tai ehkä vain välitän työn alla olevista teksteistä enemmän. Niinkuin pitääkin.


Kiitos Deelle jos-haasteesta, tämä toimi hyvin kirjoitusverryttelynä aikaerorasituksesta kärsivälle kirjoittaparalle :-)

Jos olisin vesi, virtaisin uusia uria.
Jos olisin kukka, puskisin nuppuni läpi hankien ja jään - juuri nyt.
Jos olisin eläin, nukkuisin talviunta - vieläkin.
Jos olisin soitin, sointini paranisi iän myötä.
Jos olisin hedelmä, valuttaisin mehuani pitkin minua puraisseen suupieliä.
Jos olisin talo, ullakkoni olisi täynnä salaisuuksia.
Jos olisin kirja, minua ei voisi laskea käsistään ennen viimeistä sivua.
Jos olisin maisema, näkisit kallion heijastuvan peilityynen meren pinnalta.
Jos olisin juoma, kuplisin ja tarjoaisin kevyen hiprakan.
Jos olisin puu, lehteni vihertäisivät ensimmäisenä keväällä.
Jos olisin joku, joka omaa itsekuria, jättäisin tuon suklaapatukan kaappiin.

Haaste on kiertänyt jo monessa blogissa, mutta jos juuri sinä et ole tätä vielä saanut - BING ja nyt olet haastettu!

14 kommenttia:

  1. Kääk, kommenttini ilmeisesti katosi! Yritän uudestaan:

    Ihana kuulla sinusta pitkästä aikaa! Singaporessa asti käyminen oli varmasti kokemus. En osaa kuvitellakaan, en ole käynyt Pohjoismaita kauempana. :D

    Ikävää että sinua odotti lomalta paluun jälkeen hylsy, mutta hyvä jos se ei masentanut sinua.

    Ja ainakin Ajan loppu on kirja, jota ei voi laskea käsistään ennen viimeistä sivua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissu oli kyllä mahtava kokemus, ja piipahdimme myös Indonesian puoelella. Paluu vain viivästyi, kun emme päässeet paluulennolle ilmeisesti ruokamyrkytyksen takia.

      Kiitos Bee sulosanoistasi :-)

      Poista
  2. Mukavaa, että olet päässyt lomailemaan! Ja höh, kurjaa hylsytystä. Mutta hyvä, että otit sen tyynesti vastaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, loma tuli kyllä tarpeeseen. Arkinen aherrus uhkasi rutistaa viimeseisetkin mehut, nyt on patterit taas ladattuina :-)

      Poista
  3. Plääh hylsylle, mutta Singapore kuulostaa mielettömän hienolta. Ja ihania nuo jossittelusi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hylsyt on aina plääh, mutta tämä oli niin taitavasti sanailtu ettei oikeasti kirpaissut lainkaan. Tai sitten olen vain turtunut. Jossittelu on kivaa!

      Poista
  4. Singapore! Pienenä pyysin mummoa lukemaan uudestaan ja uudestaan tarinaa, jossa on joku Singaporessa asunut dude... en muista mistä on kyse. Hyvin tärkeä asia kuitenkin kerrottavaksi. :D

    Tyhmä hylsy. :<

    Hyviä vastauksia! Minäkin haluan talviunille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-D Sait kyllä kiinnostumaan tarinasta, jos muistat lisää, niin palaa ihmeessä kertomaan. Saattaisi kiinnostaa jälkikasvua
      Tämä oli kiva haaste, pitäisi useammin verrytellä vastaavanlaisilla. Ja olen vakavissani sitä mieltä, että ihmiset voisivat nukkua talviunta. Vaikka edes kuukauden, sen kaikkein pimeimmän.

      Poista
  5. ...karkasi liian aikaisin. Siis haaste sinulle ja hylsylle näytän kieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta! Ensin luin, että näytät kieltä minulle ja ihmettelin mitä ihmettä ;-)

      Poista
  6. Lisää haasteita :)
    -Leijona
    http://leijonakirjoittaa.vuodatus.net/

    VastaaPoista
  7. Ah, Singapore!

    Minusta tuntuu että huolisin vaikka hylsyn, mutta ne kaikki pitävät hiljaista ja odottavan aika on pitkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odottavan aika on pitkä, joskus jopa niin pitkä että lakkaa odottamasta. Tämä tuli 1.5 vuotta kässärin lähetyksestä. Tsemppiä kärvistelyyn!

      Poista