sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Lähtökuopissa

Ensi perjantaina se alkaa, kuukauden mittainen kirjoitusrutistus. NaNoWriMo ei elä enää  pelkästään marraskuisin (joka on muuten ankein kirjoistuskuukauteni noin yleensä), vaan nyt voi osallistua Camp NaNoWriMoon joko huhti- tai heinäkuussa.
Tekstikseni valitsin pitkään hautuneen H:n, jonka synopsiksen kirjoitin uusiksi. Taustatyötä on jo sen verran kasassa kuin tässä tekstissä tarvitsen. Olen piirtänyt tarinan pääjuonikaavion hahmoineen mind-map- tyylisesti, käsin tosin. Tietääkö joku hyvää (ilmaista) työkalua, jolla voisi suunnitella juonikaavioita?
Olen myös jakanut tarinan lukuihin ja kirjoittanut muutaman lauseen muistutukseksi itselleni, mistä luvussa oli tarkoitus kirjoittaa. Tosin tunnen itseni ja tiedän että jossain vaiheessa tarina saa vallan ja suunnitelmat vaihtuvat. Olen myös siivonnut kodin, silittänyt vaatteita tulevaa varten ja varannut aikaa kirjoittamiselle (siis pitänyt kalenterin tyhjänä sosiaalisista kontakteista). Lähtökuopissa ollaan, olisipa jo perjantai!

Lauantaina ostin lähimarketista uuden Reginan, kolmanneksi viimeisen kappaleen. Siis uudistuneen version siitä lehdestä, joka vuosia takaperin yritettiin kätkeä punastellen kansipuoli alaspäin ostoskoriin. Punastelin nytkin, tällä kertaa jännityksestä - lehdessä piti olla myös minun novellini. Tarkistin asian heti autoon päästyäni ja siellähän se oli: ensimmäinen lehtinovellini!




Lehdestä löytyy mm. Helmi-Maarian kolumni: Mistä sanasade alkaa. Kolumnissa pohditaan ansiokkaasti inspiraation syntykeinoja. Regina järjestää myös novellikilpailun, aikaa on 15.5.2013 asti.

17 kommenttia:

  1. Minä ostin Reginan ja näin novellisi - sitten unohdin sen reissusta. No, ainakin jokin luettava. :)

    En itse ole törmännyt mihinkään järkevään ilmaiseen juttuun, mutta toivittavasti joku osaa vinkata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta täytyykö kaikkea väsätä tietsikalla, vanha paperi ja kynä menetelmä toimii myös ;-)

      Poista
    2. Minulta jäi näköjään sanoja välistä, piti sanoa että kotona odottaa jokin luettava. Mutta tulin juuri kotiin ja huomasin, että Regina unohtuikin siskon luo... niinpä! Mietin itse asiassa ihan samaa.

      Poista
  2. Minä en ole suunnitellut nanoa yhtään. Jotenkin on sellainen tunne että huhtikuusta tulee katastrofi!

    Onnea vielä novellin johdosta! Mahtava juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Joskus on ihan hyvä vain päästellä menemään sen kummemmitta suunnitteluitta. Minulla taas on päinvastainen ongelma, olen jahkaillut ja muuttanut suunnitelmia lukuisia kertoja.

      Poista
  3. Hei, en tiennytkään, että kyseessä oli sinun novellisi :D Tuostahan on hyvä jatkaa kirjoituskilpailuun ;) Onnea, huimaa! Ja kirjoittamisen iloa huhtikuulle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, siellähän se luuraa muiden joukossa ;-) Ja ilman muuta täytyy jatkaa kirjoituskilpailuun, campin jälkeen siivoan pari tarjokasehdokasta.
      Kirjoittamisen iloa sinullekin, kolumniasi luin mielenkiinnolla!

      Poista
  4. Hyvä Rina! Ehdotomasti käyn ostamassa lehden.

    Hei, minä ainakin odotan nanoa kovasti. Ja sanasotia. Parasta.

    VastaaPoista
  5. Onneksi olkoon ensimmäisen lehtinovellisi johdosta!!! Hieno juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos SusuPetal! Jännittävintä oli odotella lehden ilmestymistä :-)

      Poista
  6. NaNoWriMo sananmukaisesti kutkuttaa sormenpäissä. Pakko keksiä jotain sijaistoimintoa tai otan varaslähdön ;-)

    VastaaPoista
  7. Jee, onnea vielä täälläkin puolella! Muita novelleja en vielä lukenutkaan kuin sinun, ja se oli kyllä oikein sujuva ja kiehtova. :)

    Ja jee, mäkin odotan nanoa, vaikka suunnitelmani ovat tyylilleni uskollisesti hyvin hataria. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lila! Ja nyt täytyy tunnustaa, että vaikka olenkin suunnitellut tai ehkä juuri sen takia olen alkanut epäilemään aihettani. Mutta näin on kyllä käynyt ennenkin.

      Poista
  8. Haa! Sain viimeinkin novellisi luettua (muuttolaatikoiden keskellä).

    Se erottui kyllä tosiaan edukseen lehden muusta tarjonnasta. Ei siis mikään tyypillinen pikkutuhma raapaisu ;) Absurdin realistinen! :D

    VastaaPoista
  9. No niin, nyt sain vihdoinkin Reginani siskolta. :) Luin novellisi, se oli kyllä taitavasti kirjoitettu ja ajatuksia herättävä! Hieno juttu, että se pääsi lehteen!

    VastaaPoista