Hiipuu päivä,
hiljaa lipuu kallisarvoinen aika.
Elämän syke ei tavoita minua tänään,
krapula syö sekunteja pois elämästä,
jäytää suonissa,
hakkaa nauloja kallon sisällä.
Olen kotona, en kuitenkaan läsnä
kenellekkään, edes itselleni.
Tuhlaan aikaa, tapan aikaa -
tietämättä,
milloin tipahtaa
se viimeinen hiekanjyvänen
tiimalasissani.
Voiko sen uudestaan kiepauttaa ylösalaisin?
Ja aloittaa alusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti