maanantai 27. helmikuuta 2012

Latingissa

Jännää miten ihminen onnistuu muutamassa päivässä lataamaan akkujaan. Hiihtoloma on ohitse ja pursuan pitkästä lennosta huolimatta energiaa. Viikon kirjoitustauko teki terää ja moni auki jäänyt ongelmanpoikanen ratkesi ihan itsestään. Puolessa välissä viikkoa iski kyllä aivan kaamea inspis ja pakko sitä oli sitten ryhtyä ideanpoikasia ruutuvihkoon raapustelemaan jotta sai ideat ulos systeemistä. Vielä en tiedä riittääkö poikasista uudeksi romaaniksi, vai jääkö tarina novelliksi.
Tuo inspiraation voima on kyllä aika jännittävä ilmiö, yhtäkkiä aivot vain ketjureaktiona suoltavat tarinaa ja jollei sitä pääse purkamaan paperille, paine kasvaa lähes sietämättömäksi. Eikä tule uni. Ja olen huonoa seuraa.
No, kotiinpaluun kunniaksi sähköpostikasan päällimmäisten joukossa odotteli taas hylsy. Eli palasin samoihin karvaisiin tunnelmiin kuin lomalle lähtiessä. Toisaalta nyt ainakin tiedän näiden kahden kustantajan kannan, eikä tarvitse kärvistellä puolittaista toivonkipinää ylläpitäessä. Lähetin esikoiseni kahdeksaan kustantamoon. Nyt tilanne on 4-4, hylsyt vastaan epätietoisuus.



2 kommenttia:

  1. Välillä on kyllä vaikea sanoa, kumpi vähemmän inhottavaa, epätietoisuus vai sen pikkuruisen toivonkipinän sammumminen.
    No, jospa se ammus osuu jonakin päivänä sitten ihan maaliinsa asti, eikä tarvitse pelkkiä hylsyjä ihmetellä. Ja kirjoitusinspis on tosiaan parhaimmillaan hyvinkin verratonta. Tsemppiä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Jere tsemppauksesta. Ja tosiaan, on vaikea päättää kumpi/kampi on parempi: joko sitä rypee itsesäälin pohjamudissa tai ramppaa alvariinsa postilaatikolla pää pilvien tasalla. Ihan kaistapäistä touhua, mistä tämä halu julkaista oikein kumpuaa? Miksi en vain voisi iloita kirjoittamisesta itsestään ja mielikuvituksen laukasta...

    VastaaPoista