Tarinan aihio, miljöö ja keskeiset henkilöt ovat kasassa, samoin juoni pääpiirteissään. Tarinassa tulee tapahtumaan murha, mahdollisesti kaksi. Uhrin tiedän, mutta syyllistä en ole vielä päättänyt. Apua! Tähänkö koko yritykseni kariutuu. Junan on kuitenkin lähdettävä nyt, joten toivon että murhaaja tajusi nousta kyytiin. Ehkä alitajuntani työstää tämän valmiiksi junan puuskuttaessa eteenpäin.
Tähän postaukseen aion tylsästi dokumentoida seuraavan neljän viikon aikana päivittäisen kirjoitussaldoni, ihan vain seuratakseni missä vaiheessa tavoite karkaa ulottumattomiin.
- 23.10. Koossa 1635 sanaa (250 sanaa alle tavoitteen, tänään ei irtoa enempää)
- 24.10. 1689 sanaa lisää, yhteensä 3324 (hieman kirin tahtia, mutta en vielä riittävästi)
- 25.10. 1549 sanaa, yhteensä 4873
- 26.10. 821 sanaa, yhteensä 5694 (harmittaa vähäinen sanamäärä, jouduin tekemään iltatöitä. Onneksi viikonloppu alkaa, silloin voi kiriä tahtia)
- 27.10. 1531 sanaa, yhteensä 7225 (huonoa ja laadutonta raakatekstiä suurin osa, pöh!)
- 28.10. 631 sanaa, yhteensä 7784 (jumituin muokkailemaan alkua, vaikka ei pitänyt)
- 29.10. 1720 sanaa, yhteensä 9504 (ja pyykkivuori kasvaa)
- 30.10. 1856 sanaa, yhteensä 11 360 (vartin purskeet toimivat!)
- 31.10 1789 sanaa, yhteensä 13 149 (pyykit vieläkin silittämättä)
- 01.11. 2143 sanaa, yhteensä 15 292
- 02.11 2364 sanaa, yhteensä 17 654 (kaksi tunnin pätkää, tekisi jo mieli editoida)
- 03.11 384 sanaa, yhteensä 18038 (blääh, tänään ei kulje. Saunan jälkeen juotu siideri tahmaa pään ja yrittää kuljettaa tarinaa väärään suuntaan. Ei väkisin.)
- 04.11. 2457 sanaa, yhteensä 20495 ( huikeeta, 20 t meni rikki! Sanoja kertyi paljon pätkissä, pisin pätkä oli kolme varttia. Tekstin laadusta en sano mitään :-) )
- 05.11. 1766 sanaa, yhteensä 22 261
- 06.11. 789 sanaa, yhteensä 23 050 ( nenä vuotaa kuin auki jäänyt hana, pää tukossa ja pari tuhatta sanaa uupuu puolivälitavoitteesta)
- 07.11. 2168 sanaa, yhteensä 25 218 (jee, puoliväli saavutettu päivän myöhässä)
- 08.11. 2433 sanaa, yhteensä 27 651 (saikkupäivän hourailua, ajatus karkailee)
- 09.11. 1867 sanaa, yhteensä 29 518 (tarina tunkee ajatuksiin kesken päivän, koko ajan)
- 10.11. 544 sanaa, yhteensä 30 062 (pari vartin pätkää käytössä, ei siinä paljoa ehdi)
- 11.11. 1978 sanaa, yhteensä 32 040 (hihii, luxusta! Isänpäivä tarjosi äidille kirjoitustuokion keskellä päivää tyttären ja isän puuhastellessa omiaan)
- 12.11. 2135 sanaa, yhteensä 34 175 (ja olen puhki! Pääjuoni on nyt kasassa, mieli huutaa editoimista ja sivujuonteiden hauduttelua)
Ihan en päässyt maaliin, mutta enää ei ole järkeä jatkaa. Tarina kaipaa editoimista ja sivujuonteet kypsyttelyä. Olipahan retki! Tällaisesta rykäyksestä on kyllä apua perusjuonen kirjoittamiseen.
Tsemppiä!
VastaaPoistaPrivaattinano tosiaan kuulostaa tosi hienolta! Toivottavasti löydät murhaajan ajoissa.
VastaaPoistaOnnea privaattinanoon! Toisten kirjoitusmääräpostauksia on kiva lukea, innostaa itseäkin naputtelemaan.
VastaaPoistaJee, tsemppiä! Mahtava projekti sinulle. :)
VastaaPoistaLoistavaa!
VastaaPoistaKiitoksia tsempityksistä teille kaikille! toivottavasti tämä on vasta lämmittelyvauhtia :-)
VastaaPoistaOletpa saanut hienon vauhdin päälle, hienoa!
PoistaSinulle on muuten haaste ja palkinto blogissani:)
Kiitos Marke!
PoistaJee, hienoa!
VastaaPoistaOn tämä ihan mahtavaa (ja ehkä vähemmän stressaavaa kuin se oikea nano).
PoistaKuulostaa eri hyvälle.
VastaaPoistaTänks!
PoistaTsemppiä! :) Hyvältä näyttää tähän asti.
VastaaPoistaKiitos! Toivottavasti tahti pysyy loppuun asti...
Poista