torstai 1. maaliskuuta 2012

Hyvä mieli

Helmi-Maaria Pisara-blogista haastoi minut pohtimaan kymmentä asiaa, jotka saavat minulle hyvälle mielelle. Ohessa listaa, mitä ensimmäisenä nousi mieleen:

1. Tyttäreni. Etenkin hänen ihanan aurinkoinen hymynsä heti herätässä sulattaa tällaisen paatuneen aamuäreän mörön.
2. Kirjoittaminen. On vain yksinkertaisesti ihanaa luoda omia maisemia ja maailmoja, lentää, liitää ja antaa mielikuvituksensa hulmuta.
3. Kirjat ja hyvät tarinat
4. Kevät puroineen ja ensimmäisine leskenlehtineen. Tänään kevätpuroista sai jo maistiaisia :-)
5. Toisten auttaminen. En ole mikään laupias samarialainen, mutta kyllä näistä fiilareita saa. Etenkin jos onnistuu avustamaan anonyymisti, ilman että toinen jää kiitollisuudenvelkaan. Jokin outo fixaatio tai lapsuudentrauma varmaan taustalla.
6. Kun joku auttaa minua. Voitteko kuvitella, kuinka ihana naapuri meillä on: maanantaisen lumimyräkän jälkeen hän oli tehnyt lumityöt myös meidän autopaikaltamme.
7. Suklaa. Parhaimmalta maistuu kaapin kätköistä löytyvä yllätyspatukka, kun maailma on murjonut ja kuvittelee, ettei kotoa löydy yhtään mitään.
8. Puutarhani. Se muuttaa alati muotoaan ihan itsestään, ihastuttaa uusiutuvilla nupuillaan ja voi mikä autuus on möyriä kyynärpäitä myöten mullassa. Tämän yhteyden mielihyvään on tiedekin selittänyt, mullassa pesii jokin sieni tai bakteeri, mikä aikaansaa mielihyvän tunteita. En epäile yhtään.
9. Mieskulta, jonka kanssa on tullut vietettyä jo yli puolet tähänastisesta elämästä. Etenkin niinä hetkinä kun pelkkä katse riittää kommunikointiin ja toinen tietää mitä pitää tehdä tai miten tulee reagoida (puolin ja toisin).
10. Kanssakäyminen ystävien ja läheisten kanssa. Varsinkin sillon jos edellisestä kerrasta on jo vierähtänyt aikaa.

Ja aivan pakko lisätä tuoreena bloggarina vielä tämä yksi:
11. Kun joku kommentoi postaustani. Tai kommenttiani. Oikea minäni ilahtuu, kun virtuaaliminäni noteerataan, kaipa tämä on selittettävissä jo ihan peruspsykologialla. Ja tarvitseeko sitä aina kaikkea selitellä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti