sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Uutta ilmettä ja haasteita

Kirjoittaminen on tänään tökkinyt, mutta lukeminen maistanut senkin edestä. Vaihdoin blogiini uuden ulkoasun alkavan kesän kunniaksi, mutta samalla hukkasin kaikki lukemani blogit. Sain vain osan takaisin, ne joihin olin ymmärtänyt liittyä itse lukijaksi. No, täytyy huomenna pirteämpänä metsästää puuttuvat linkit takaisin.

Elma Ilona haastoi minut 11 kysymykseen, ja eihän näihin voi olla vastaamatta :-)

1.Mikä sää (tai muu luonnonilmiö) sinä olisit?
- Haluasin olla komea ukkonen, mutta taidan olla hiljainen kesäsade, joka kuvioi järven pinnan ympyröillä.
2. Minkä väristä vaatetta ei vaatekaapistasi löydy?
- Violetti
3. Mitä sellaista haluaisit oppia, mitä et vielä osaa? 
- Haluaisin oppia laulamaan oikein
4. Kerro jokin kokemasi Felix Culpa (= onnekas vahinko).
- Minulle tarjottiin ensimmäistä alaani liittyvää kesätyöpaikkaa. En vain heti ymmärtänyt, että haastattelija teki tarjouksen. Olin hiljaa, mikä on harvinaista. Tämä palkittiin, sillä haastattelija nosti tonnilla (markkaa) tarjoustaan. Tässä vaiheessa ymmärrykseni oli jo herännyt ;-)
5. Nimeä yhdestä kolmeen sarjakuvahahmoa, joista pidät.
- Aku Ankka, Pelle Peloton ja Wagner

6. Rakkain musiikkimuistosi?
- Joskus vuonna kirves ja miekka olin Ruisrockissa kuuntelemassa Bob Dylania. Konsertti oli onnistunut. Pisteenä i:n päälle vieressäni jammaili pitkä mies rastatukassaan - Pelle Miljoona. Vaihdoimme keikasta muutaman sanan, ja juttelimme muutakin. 
7. Millä kulkuneuvolla tekisit unelmalomasi? (Juna, laiva, lentokone, kuumailmapallo, jalat... muu, mikä?)
- Laivalla, Karibian risteily joka jatkuisi Galapagos-saarille olisi tällainen.
8. Katso ympärillesi huoneessa, jossa olet. Jos saisit pitää vain yhden siellä olevista tavaroista, mikä se olisi?
- Oijoii, nyt tuli paha. Tämä huone on täynnä muistoja ja hyviä kirjoja. Ottaisin tyttäreni maalaaman akryylimaalauksen, hän maalasi sen piristääkseen kuumeista äitään. Maalaus on iloinen ja valtavan rakas.
9. Jos tietäisit kuolevasi huomenna, mitä nauttisit viimeiseksi ateriaksi?
- Alkuruuaksi marinoituja tiikeriravun pyrstöjä. Pääruuaksi kanttarellirisottoa ja grillattuja langustiineja. Jälkiruuaksi vaniljajäätelöä ja Fazerin sinistä suklaata.
10. Onko lasisi puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä?
- Riippuu siitä olenko täyttämässä vai tyhjentämässä lasia ;-)
11. Mieleenpainuvin paikka, jossa olet lukenut kirjan? 
- Synnytyssairaala. Lapsivedet menivät ennenaikojaan, joten jouduin kyhjöttelemään reilun vuorokauden sairaalassa odottaen synnytyksen käynnistymistä. En vain enää muista, mikä kirja oli kyseessä.


Tässä omat kysymykseni:


1. Syötkö ikinä samalla kun luet kirjaa? Jos syöt, niin mitä yleensä? 
2. Minkä kirjan lukemisen jätit viimeksi kesken? 
3. Jos saisit sukeltaa päiväksi jonkin kirjan maailmaan, minkä valitsisit?
4. Mikä on lempilukupaikkasi?
5. Kaikkien aikojen lempihahmosi (elokuvat, sarjakuvat, kirjat)?
6. Mikä hahmo olet/haluasit olla kirjallisuudessa?
7. Mitä pelkäsit viimeksi?
8. Mikä tekee sinut onnelliseksi?
9. Oletko nauranut joskus väärässä paikassa? Mitä tapahtui?
10. Millainen on paras sää?
11. Missä olet nyt, kun luet näitä kysymyksiä?


Haastan kaikki, jotka lukivat kysymykset lävitse, ähäskutti ;-)

12 kommenttia:

  1. Hieno uusi ulkoasu! Ja vaaleaa taustaa vasten on helpompi lukea. Harmi vain, että minun koneessani on niin pieni näyttö, että näen vain pienen suikaleen tuosta värikkäästä taustasta.

    Tuo sinun onnekas vahinkosi on kyllä mahtava. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei minunkaan läppärissäni näy kuin pieni suikale, voisin yrittää hieman kaventaa valkoista osuutta.
      Ehkä tämä vahinko kompensoi niitä kaikkia muita sattumuksia, jotka ovat aiheutuneet hölösuisuudestani ;-)

      Poista
  2. Ihanan kesäinen uusi ulkoasu!
    Kiva kun otit haasteen vastaan. Aika hyvä tuo onnekas vahinko... mitä tästä opimme: vaikeneminen ON kultaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, näihin oli kiva vastailla. Ja tosiaan, tuota vaikenemista jäin miettimään jälkikäteen itsekin. Sitä pitäisi yrittää soveltaa useammin :-)

      Poista
  3. Hassu tuo synnytyssairaalajuttu. Muistat lukeneesi kirjan, mutta et muista mikä se oli. :-> Ehkä kirja ei ollut mieleenpainuva tai sitten oli vain vähän muutakin ajateltavaa...

    En kyllä jaksa vastata kysymyksiin, sori.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minulta on moni muukin asia hämärän peitossa tuolta ajalta. Johtunee massiivisesta univajeesta, vietimme pikkuisen keltaisuuden takia sairaalassa 12 päivää remontin ja ruokittavien vauvojen keskellä. Nukkumisesta ei tullut mitään.

      Poista
  4. Taidan varastaa kymmpivastaukseksi tulevaisuutta ajatellen. Tosin olen sitä mieltä, että kysymys on typerä, koska lasi ei ole koskaan kokonaan täynnä koska silloin siitä läikkyisi yli. Siksi kun se on puolillaan, siinä on oikeasti enemmän kuin puolet!!11!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varasta vain, minä varastan sinulta tuon läikkymisjutun siihen jatkoksi ;-)

      Poista
  5. Nuo sinun esittämäsi kysymykset ovat sen verta mukavia mielestäni, että taidan niihin vastailla susitalvessa tässä joskus. : ) Uusi ulkoasu on todellakin hieno, kesäinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu, minusta olisi mukavaa nähdä vastauksesi noihin kysymyksiin.

      Poista
  6. Jee, just huomasin, että Ajan loppu on Vinttikamarissa kolmen luetuimman postauksen listalla (aikajana on kuukauden ajalta). Aika hienoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännittävää kuulla!!! Täälläkin on vilkastunut jonkin verran. Tein googletuksen "Rina Rovio" heti tuon sinun arvostelusi jälkeen. Blogisi linkki löytyi valtavan monelta sivustolta. Hämmästyttävää. Aika mahtavaa tämä blogistanian elämä ;-)
      Mahti-jätti-suurkiitokset tästä arvostelusta, ainakin se on tuonut mainetta!

      Poista