keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Seikkailemassa

Kävin tänään viemässä runokokoelmani Otavaan ja siivosin siitä keskinkertaisuudet pois. Lyhyempi parempi. Kaksi jäi, mutta niillä on oma tehtävänsä kokoelman eheyttäjinä.
Yllätyksellisesti palautin kässärin omakätisesti paikan päällä. Ilmeisesti alitajuntani oli tehnyt päätöksen jalan viemisestä jo eilen, sillä eilisessä postauksessa kirjoitin viemisestä, vaikka tietoinen mieleni ajatteli postilaatikkoon viemistä. Kaikki alkoi jo aamulla, kun huolittelin itseäni tavanomaista enemmän, esim. pelkän ripsarin lisäksi tein rajaukset ja laitoin hieman poskipunaa.  Pesin ja laitoin hiukseni, vaikka vielä niillä olisi menty yksi päivä. Kuvittelin kaiken johtuvan keväisestä tunteesta rinnassa.
Kymmenisen minuuttia ennen lounastunnin alkua alitajuntani ilmaisi ajatuksensä tietoiselle minälle ja lähimmän postilaatikon sijasta marssinkin ratikkapysäkille sydän pamppaillen. Ratikkamatka tuntui seikkailulta ja sisälläni poreili kuplia. Jännitti. Minua, ylikypsää kehäkettua jännitti enemmän kuin esikoista lähettäessä, tosin esikoisen vein vain postiin. Mietin mistä se johtui, kenties siitä että Saarikoski-kilpailu on ensimmäinen sitten kouluaikojen. Silloin kilpailut olivat jotenkin yhdentekeviä, kaikki kävi liian helposti ilman vaivannäköä. Sen kuin kirjoitteli mitä päähän juolahti ja innostunut äikänmaikka lähetteli kirjoituksiani kilpailuihin. Ja menestystä sateli ihan itsestään. Oi niitä aikoja...

En tyytynyt tiputtamaan kirjekuorta Uudenmaankatu 10 postiluukusta sisään, vaan avasin kustantamon jykevän oven ja kävin haistelemassa ilmaa myös sisäpuolella. Elämystrippiä metsästin. Ja sen myös sain, vastaani käveli ihka-oikea kirjailija. Ja jätettyäni aarteeni vastaanottovirkailijan käsiin, postin lähetti toi valtaisaa kässäripinoa sisään.  Kaksi isoa muuttolaatikollista ja pienempi pahvilaatikko kasan päällä. Toki siinä saattoi olla muutakin postia joukossa. Sattuipa uskomattoman sopivasti. Tosin se kasa oli masentavan suuri, huh. Voin vain kuvitella millaiseen kässärivuoreen omani hautautuu.
Vierailin myös viereisessä Otavan kirjakaupassa palkitsemassa itseäni. Mukaan tarttuivat  Pulkkisen Totta ja Haahtelan Traumbach. Kaupungin läpi palatessani hymyilin kaikille talviuniltaan heränneille mörökölleille. Pitivät varmaan ihan aiheesta kaistapäisenä. Olo oli ihanan kevyt ja hupakkomainen. Reissun kruunasi Stokkalta ostettu suklaaleivos. Höpsö minä ;-)


Tässä vaiheessa olin aivan täpinöissäni,
Otavan julkisivu on karun komea.
(Käteviä nämä kännykkäkamerat, aina mukana)

Jykevä ovi oli yllättävän kevyt avata. Tuollaisesta
ovesta voisi kuvitella avautuvan satumaailmaan ;-)

14 kommenttia:

  1. Onnea kilpailuun. Jotenkin tuntuu, että olisi helpottavampaa viedä kässäri paikan päälle ihan itse - tietäisi ainakin, että se on tosiaan päässyt perille.
    (Pieni neuroottisuus on varmastikin ihan terveellistä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, jotenkin tämä prosessi siitä neuroottisuudestä lähti liikkeelle. Kiitos onnentoivotuksista, ja lähetän myös peilinä takaisin (kait sinäkin omasi myös tuonne lähetit?)

      Poista
    2. Lähetin jo alkuvuodesta (vai olikohan se loppuvuodesta...?) yhden hyvin sekalaisen ja liian pitkän kokoelman runoja. Siinä ei ollut paljon järkeä, kaiken kaikkiaan. Tekeleeni tarvitsee kyllä kaiken mahdollisen onnen tullakseen edes huomatuksi, joten kiitos.

      Jostakin syystä en tullut edes ajatelleeksi lähettää tätä uudempaa settiä...

      Poista
    3. Lähetä nyt ihmeessä se uudempikin!!!

      Poista
    4. Sepä nyt taisi sitten jäädä tekemättä. Voihan... huilu.

      Poista
    5. Tänään vielä ehtisi... jotenkin minulla on sellainen huntsi että kannattaisi. Esim. yksi tuomareista Antti Arnkil on erikoistunut moderniin runouteen. Toisaalta jos et lähetä, niin minun mahdollisuuteni saattavat kasvaa, heh ;-)
      Ei kun oikeasti - toistan itseäni - lähetä ihmeessä!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Voi miten onnellisen satumainen päivä ja vielä se leivos:D

      Poista
    2. Helmi-Maaria, kiitos tsempeistä , sitä ei voi tässä puuhassa olla liikaa ;-)

      Marke, olihan tuo hupsu päivä ja se leivos oli taivaallinen ;-D

      Poista
  3. Voi Luoja, minä en olisi varmaan uskaltanut mennä sisään...! Olkoon onni aina myötäsi ja runokokoelmallasi myös. (Kyllä, olen lukenut liikaa Nälkäpeliä...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos B.N. ja vähältä se piti minultakin, etten avaisi ovea. Mutta neuroottisuus voitti, en voinut olla varma oliko tuo vanha postilaatikko käytössä ;-)

      Poista
  4. Hihii kivaa kun selostit. Ja kuulkaa, hv kaikki, joilla on mahdollisuus viedä käsis käsin! ;)

    En ole ikinä ennen nähnyt Otavan päämajaa. Näyttää pelottavalta. (Minäkin olen saattanut lukea liikaa Nälkäpeliä.)

    Mutta hyvä kun sait käsiksen vietyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuh, poistaahan tuo omin käsin vieminen postin perille meno-stressin ;-) Hmm, nyt kohistaan joka suunnassa Nälkäpelistä, taidan olla vielä ihan pihalla jostain trendijutusta. Pitänee lisätä lukulistalle.

      Poista
  5. Onnea kilpailuun!

    Siis aivan varmasti muutakin postia tulee kustantamoon, onhan siinä samassa talossa myös oppikirjapuoli. Mutta varmaan paljon käsikirjoituksia on tullut tuohon kilpailuun. Odottakaamme tietoa siitä, kuinka paljon osallistuneita käsikirjoituksia oli. Oletettavaa tosin on, että sitä tietoa pitää vielä odottaa vähän aikaa. Kässäreitä on oletettavasti niin paljon, että jo pelkästään niiden laskeminen on iso juttu niin pienellä työntekijämäärällä...

    Tuollaisen urakan jälkeen ansaitsee kyllä jonkin palkinnon!

    VastaaPoista