maanantai 28. toukokuuta 2012

Valoisat kesäyöt

Kesäinen viikonloppu takana, voi miten ihania nämä valoisat kesäyöt ovat. Ja salakavalia ajankulun suhteen ;-) Työstän parhaillaan Aavistuksen dialogeja ja urakkaa riittää.
Alkuvuodesta syttynyt idea uudesta jännäristä sai lauantaiyönä yliotteen ja kirjoitin pitkälle aamuyön puolelle. Tämä on ihana vaihe, kun uusi tarina alkaa muotoutua ja syntyä. Mutta voikohan sitä kirjoittaa kahta tarinaa yhtäaikaa, varsinkin kun kuuluvat ihan eri genreihin? Mihin minulla on tällainen kiire ja vimma?

Ajan Loppua on tilattu yllättävän mukavasti, vaikka varsinaista markkinointia en ole vielä tehnytkään. Kiitos taitanee kuulua Vinttikamarissa-blogin Ahmulle.
Omakustannuksen tekemisen haastavin vaihe on alkanut, nimittäin markkinointi. Tein kirjalle omat nettisivut ja BoD:kin hoitaa osuutensa uutuusjulkaisullaan. Harmi vain, että kirjani on huonommalla eli vasemmalla sivulla. Tunnetusti tuo sivu tupataan jättämään vähemmälle huomiolle.
Tämä markkinointi ja tyrkyttäminen ei ole minua, ei sitten ollenkaan. Hieman auttaa, että voin työskennellä kirjailijanimeni naamion takaa, ehkä Rina Rovio hoitaa homman paremmin. Luottaa itseensä. Kirjaansa. Elämään, ja siihen että asiat luonnistuvat. Ainakin hän on saanut spämmättyä muutamaa kirjakauppaa ja median edustajia, kirjastoja unohtamatta. Voi, kuinka tyytyväinen olisin, jos teokseni löytäisi tiensä edes muutamaan kirjastoon.

22 kommenttia:

  1. Hyviä hommia sulla kaiken kaikkiaan, niin kirjoitus- kuin markkinointipuolellakin.
    Toivotaan parasta kirjastojen kanssa.
    Word.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, yritystä mulla ainakin riittää. Jotenkin vain enempi tekisi mieli keskittyä noihin kirjoitushommiin.

      Poista
  2. Tsemppiä minultakin sekä kirjoittamiseen että markkinointiin. : )

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoisen kuuloisia vaiheita on piisannut. Markkinoinnista mitään sen kummemmin tietämättä, veikkaisin että netti taitaa olla yksi nopeimmista ja tehokkaimmista välineistä? Voin silti ymmärtää myös tuon tyrkyttämisen tunteen :D Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei irtoa tyrkytys helpolla ;-) Nettimarkkinointi on käynyt mielessä, mutta facebookit sun muut vaatisivat verkostoitumista ja tämä on yksi mun heikoista puolista. Pitänee sinnikkäästi vain yrittää. Google-sivupalkki mainontakin voisi olla yksi kokeilemisen arvoinen.

      Poista
  4. Ainakin meidän kaupungin kirjastoon kirja on tilauksessa! Toivottavasti se pääsee siellä jonnekin esille, josta sen joku sitten nappaisi mukaansa.

    Markkinointi on varmaan vaikeaa jos ei ole luonteeltaan markkinointihenkinen, mutta varmaan siihenkin voi opetella rohkaistumaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä uskomattoman hieno uutinen! Olenkohan kiitoksen velkaa jollekin B-alkuiselle?
      Syntymälahjana minulle ei ole markkinointitaitoja suotu, mutta pitää yrittää tulla pois omalta mukavuusalueelta. Ainakin näin jotkut työhyvinvoinitkonsultit kehottivat kaikkia tekemään.Kaikkeen kait tottuu, kylmään veteen ja vaikka sitten markkinointiin :-)

      Poista
    2. Et ole kiitosta velkaa. :) Menin kirjastomme sivuille katsomaan, että löytyykö kirjaasi. Ajattelin, että voisin pistää sinne hankintaehdotuksen, mutta Ajan loppu olikin jo tilauksessa. Tärkeää on kai katsoa, että kirja on tilattavissa niistä kirjakaupoista, joita kirjastot usein käyttävät (esim. Booky), mutta BoD ehkä huolehtii siitä?

      Ja jos jotakin kirjaa oikein kovasti toivotaan, kyllä se tilataan. :) Tein kerran kirjastoon hankintaehdotuksen, ja kirja oli loppujen lopuksi jouduttu kaivamaan ilmeisesti jostain brittiläisestä antikvaritaatista, mutta olipa kuitenkin kaivettu. :) Sinun kirjasi on sentään helpommin saatavissa.

      Poista
    3. Oijoi, ihmeitä näemmä tapahtuu :-O ! Tai sitten BoD:lla on kattavampi verkosto kuin osasin aavistaakaan.
      Kirjastosi kuulostaa mahtavalta, ihania ihmisiä kun jaksavat noin sinnikkäästi metsästää kirja-aarteita.

      Poista
  5. Pitää kyllä lukea kirja heti kun tulee kirjastoon. Ainakin kun Helmetistä etsii, ei löydy vielä mitään, joten odottelen. Onnea, toivottavasti mahdollisemman moni lukija löytää kirjan ja pitää siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa E.K., tuonnehan voi ehdottaa kirjoja tilattavaksi. Enpä tiennyt aiemmin, hyvä että otit puheeksi. Kävin tekemässä ehdotuksen :-)

      Kiva, jos kirjani kiinnostaa!

      Poista
  6. Itsekin juuri Helmetistä pälyilin kirjaa, mutta ei näkynyt vielä. Voikohan tuonne esitää toivomuksia kirjoista joita haluaisi heille tulevan? Ostaisin kirjan, jos olisin paremmissa varoissa, mutta ilman kesätöitä tälle kesälle on pakko turvautua kirjojen suhteen kirjastoon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä olikin hyvä ehdotus, näemmä sinne voi ehdotella kirjoja hankintaan. Enpä olisi tullut vilkaisseeksi tuonnekaan, jollet sinä ja E.K. olisi Helmetiä maininneet. Kiitos vinkistä!
      Kävin juuri äsken tekemässä ehdotuksen muutamaan kirjastoon. Aiemmin olin lähetellyt sähköpostimainoksia kirjastoille.

      Poista
  7. Onnittelut vain hyvästä alusta.
    Nyt vain kirja Kindle-muotoon ja Amazoniin tarjolle (tai enhän mä tietty tiedä hoitaako tuo BoD sen suoraan)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, alku vain on kovin kivinen. Mutta ehkä nuo jalkapohjat tässä pikkuhiljaa turtuvat.
      BoD laittoi kirjani Amazoniin suoraan, löytyy jopa Amazonin japanilaiselta sivustolta, öh-heh ;-)

      Poista
  8. Oikein hyvältä vaikuttaa! Toivotan onnea urallesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ehkä se tästä pikkuhiljaa.

      Poista
  9. Onneksi olkoon kollegalle.

    Jokaiseen kirjastoon kannattaa tehdä kirjastasi hankintapyyntö, vink! Netti on ihanan kätevä siihen hommaan.

    VastaaPoista
  10. Kiitos, tuo oli kyllä itsellekin yllätys, että kirjaa menee kaupaksi edes jonkin verran. Olemme muuten samalla sivulla BoD:n uutuusjulkaisussa ;-) Vielä ei ole posti kiikuttanut Goottiemon kauhujenlipasta, mutta ehkä se pian sieltä saapuu.

    Kiitos vinkistä, tuota kirjastojen hankintapyyntöä minun pitää kokeilla! Ehkä jokunen tärppää ja tätä kautta saisin lisää lukijoita.

    VastaaPoista
  11. En edes ollut nähnyt tuota uutuusjulkaisua, kiitos linkistä.

    Hyviä myyntejä!

    Jos sopii, laitan linkin blogiini jossain vaiheessa kirjastasi, olen yleensä aina pyrkinyt mainostamaan bodaavia bloggaajia.

    VastaaPoista
  12. Samoin sinulle!
    Ja olisin kyllä hurjan kiitollinen, jos viitsit linkittää kirjani blogiisi. Jos sinulle sopii, voisin tehdä samoin.Blogini ei ole vielä kauhean suosittu, mutta viime aikoina on jonkin verran vilkastunut.

    VastaaPoista