Aavistuksia ja synkkiä lapsuusmuistoja

Jos haluat säilyttää hyvän/positiivisen tuulesi, älä lue alla olevaa postausta.

Langaton nettimme sanoi itsensä irti ja olen ollut nettipimennossa pari päivää. Tauko on tehnyt kirjalliselle harrastukselleni hyvää. Käännösprojekti on edennyt parikymmentä sivua ja Aavistukseen kirjoitin uuden nyanssin. Tosin en vielä tiedä jätänkö kohtausta Aavistukseen.

Tuota kohtausta ei ollut helppo kirjoittaa, tosin sen raakaversio soljui minusta ulos ihan itsestään. Jonkinlaista kirjoitusterapiaa. Lapsuusajan ystäväni kodissa eivät asiat olleet lainkaan hyvin, mutta eihän sitä muksuna mitään ymmärtänyt. Kunhan leikittiin ja pidettiin hauskaa. Myös siellä kodissa. Vasta nyt aikuisiällä osaa ihmetellä tiettyjä kummallisuuksia. Esim. miksi minä en saanut pitää hienoa, kristallikrassein koristeltua choker-tyylistä kaulapantaa ja miksi se oli kätketty barbilaatikon taakse. Sitä ei saanut näyttää äidille, se oli ystäväni ja hänen isänsä salaisuus. Vittu! En minä silloin mitään tajunnut.

Pelkäsin ainoastaan tämän kodin keittiön kivilattiaa, sen kun kerrottiin olevan hurjan liukkas. Niin liukas, että perheen äiti vähän väliä liukasteli keittiössä Tai niin ainakin kerrottiin.

Aavistuksessa sivutaan tämän kaltaisia asioita jo entuudestaan, mutta todennäköisesti tulen muuttamaan tätä kohtausta fiktiivisemmäksi. En halua hyväksikäyttää entistä ystävääni yhtään enempää. Raakaversion saatan kyllä säilyttää tällaisenaan, se toimii terapiana.

P.S. Muokattuani tätä kohtausta tänään kävin näissä tunnelmissa lukemassa Jeren huikean runon Lisää sinistä. Kaikessa synkkyydessään aivan uskomattoman taitava runo!