Monissa blogeissa on paljastettu tekstien alkuja ja tunnustan heikkouteni tällä saralla. Paljastan muutaman nyt tässä silläkin ohella, että karkoitan kaikki blogiani lukemaan eksyneet. Muutamaan olen itse ihan tyytyväinen, mutta muutaman kohdalla oli kyllä pakko nauraa ääneen. Ainakin olen sääfriikki ;-)
Ykkönen alkaa näin:
1. Sara tuijottaa kosteaan
pimeyteen. Kaukana alapuolella päilyy tumma vesi.
Aavistus alkaa tällä hetkellä näin, mutta todennäköisesti muuttuu vielä:
2. Kevään valo on julma. Se paljastaa likaiset ikkunat
ja pölyhiukkaset kirjahyllyssä, uudet uurteet kasvoissa sekä lisääntyvän harmaan ohimoilla.
Muita:
3. "Minulla on jo kaikkea, en tarvitse mitään lisää", nainen puntaroi ja pyöritteli kännykkää käsissään.
4. Sotilaat katsoivat kummissaan nauravaa naista. Naisen hampaaton suu nauroi verisenä aukkona ja hento vartalo hytkyi naurun voimasta.
5. Haju tuntui yhä selvempänä, se vaikutti leijailevan valkovuokkojen peittämästä notkelmasta.
6. Satoi vettä. Autojono seisoi aamuruuhkassa, tuulilasinpyyhkimet viuhtoivat kiihkeästi edestakaisin ja me istuimme mykkinä etupenkillä.
7. Ilma oli oranssia
täynnä; se hautoi ukkosta.
8. Kova tuuli ruoski riippakoivun oksia yläkerran ikkunaan.
9. Tuomon sanat tuntuivat joka solussa, niiden jälkikaiku kajahteli korvakäytävässä. (Hmm, ja päähenkilöllä kyllä oli olevinaan kaksi toimivaa korvaa)
Jee lisää alkuja:-)
VastaaPoistaTuosta ekasta tulee jotenkin heti mieleen uhkaava tunnelma. Aikooko Sara hypätä jostain sillalta alas tms. Aika jännää oikeastaan, miten pienestä mielikuvat syntyvät päähän :-)
Tuon ekan lisäksi tykkäsin kovasti tuosta valkovuokko alusta. Siitä tuli heti mieleen, että joku mielenkiintoinen dekkarin alku kyseessä ja haju tulee tietenkin ruumiista joka siellä valkovuokkojen keskellä on ,-)
Tuo missä sotilaat katsoivat nauravaa naista oli myös jotenkin havahduttava. Tai heti tuli jotenkin sellainen vähän kammottava tunnelma, niinkuin jossain kauhukertomuksessa.
Tykkään kevään valosta. Se on totta. Se paljastaa kaikki pölyhiukkaset! (Pitäisi pestä ikkunat... kröhöm...)
VastaaPoistaTykkään myös nelosesta. Se on jotenkin niin julman kuvaileva.
Oon nyt tullut siihen tulokseen, että tämän säällä aloittamisen täytyy olla jotenkin geeneissä, kun niin monet sitä käyttää, minä mukaan lukien. :) (Jotenkin minua ei häiritse se muitten teksteissä, ellei sitä ole roppakaupalla, mutta jostain syystä itse kammoan niitä omissa teksteissäni.)
Sinullahan on huikea määrä toinen toistaan hienompia aloituksia koneesi kätköissä;) Laitan tähän nyt omat suosikkini ja koitan vähän perustella valintojani:
VastaaPoista1. Ilma oli oranssia täynnä...
Tämä alku luo juuri oikeanlaisen tunnelman. Ilma hautoo ukkosta luo juuri sopivan odotuksen ja jännitteen, mitä koukuttava kirja tarvitsee.
2. Satoi vettä...
Tässä päästään heti ongelman ytimeen ensilauseessa. Kaikki elementit niin sää kuin tilannekin palvelevat samaa teemaa ja luo odottavan tunnelman.
3. Minulla on jo kaikkea...
Sopivasti uteliaisuuden herättävä ja kännykän liittäminen ajatukseen on hyvä lisä.
Lopuistakin löytyy paljon hyvää: Sotilasjutussa oli jotakin pelottavan kiehtovaa, mutta myös kauhua. Minulle ehkä liian raju aloitukseksi, sisällä tarinassa pysäyttävä.
Kevään valo on julma. Pidin tosi paljon tästä aloituksesta, mutta lauseen loppua voisi vielä hioa, tiivistää.
"Sää on kaikkia koskettava ilmiö", sanoo yksi oman kässärini henkilö. :-)
VastaaPoistaHyviä alkuja kaikki! Näistä aloituksista suosikkini on nelonen, tulee sellainen tunne että on pakko päästä lukemaan eteenpäin. Että miten tähän tilanteeseen on päästy ja mennäänkö siitä eteenpäin. Erittäin koukuttava.
Ehdoton suosikkini on 5. Runollinen, mutta samaan aikaan konkreettinen, kysymyksiä herättävä, aisteja hyvin hyödyntävä.
VastaaPoistaVau, on kyllä kiinnostavia alkuja, joista rupeaa heti miettimään, että mistä on oikein kysymys!
VastaaPoistaOi, onpas täällä ihania kommentteja! Kiitos kaikille kommentoineille kannustavista ja mukavista palautteista! Ja kyllä minua saa kritisoidakin ;-) Toisaalta juuri tänään tämänkaltaiset kannustavat viestit ovat enemmän kuin tervetulleita. Minun kirjailijan itsetuntoni on vielä varsin heikko, eilinen seikkailu ja kuplinta on vaihtunut epävarmuudeksi.
VastaaPoistaMarke, osuit naulan kantaan! Toinen heikko kohtani on juuri noiden ylipitkien lauseiden harrastaminen. Timo Montonen antoi minulle kerran kirjoituskurssilla loistavan neuvon: "Lauseessa voi olla vain yksi ainoa sana. Yksi. Ainoa." Työstän ja opettelen tätä vieläkin.
Mä olen vissiin viettänyt aikaa väärässä seurassa, kun naurava nainen iski parhaiten ;)
VastaaPoista