Blogin pitäminen on ollut heitteillä muutaman päivän ajan, kun on pitänyt purkaa aivojen ruuhkaa paperille. Oikein urakalla. Kaikki lähti oikeastaan siitä, että rohkaistuin viikko sitten kyselemään kustantamosta käsikirjoitukseni perään, kun kerran nettisivuillaan lupaavat palata 3 kuukauden kuluttua asiaan. Eihän sieltä tietenkään mitään vastattu. Ja ymmärrän varsin hyvin ettei vastattu, sillä he taitavat hukkua siellä käsikirjoitustulviin tällä hetkellä. Maaliskuussa nimittäin umpeutuu Pentti Saarikoski-kilpailu.
Tästä sitten sain idean, miksenpä minäkin osallistuisi - ihan vain kokeeksi. Lojuuhan tuolla bittimassojen alla muutaman runonpoikanenkin. Kilpailuun soveltuvia novelleja minulla ei ole tarpeeksi, ja romaani on vielä liian pahasti kesken.
Joten eikun runoja rustaamaan. Ilmeisesti näitä on patoutunut vuosien varrella aivopoimujen kätköihin, sillä lauantaina näppäimistölle virtasi 14 runoa. Siis 14! Ja sananmukaisesti virtasi - kun yhden oli saanut talletettua, työntyi uutta jo esiin. Minulle tämä on huikea määrä ja yllätti täysin. Hetken jopa epäilin, että pullauttikohan alitajuntani nämä jostain lukemastani kokoelmasta tai tekstistä. Mutta ei, kyllä se on uskottava - omia nuo ovat. Tuon ryöpsähdyksen jälkeen tahti on hieman hiipunut, nyt runoja pulpahtelee 4-5 päivässä. En vielä tiedä, ehdinkö hioa nämä lähetyskuntoon ennen kilpailun päättymistä. Kaikesta huolimatta, kevättulva jatkukoon :-)
Oho, hirmuinen on tahti.
VastaaPoistaNo juu, löin ällikällä itseni. Hetkeksi pelästyin jo sairastuneeni maanis-depressiivisyyten tms. ja eläväni maanista vaihetta. Kaipa se oikea elämäkin on aika bipolaarista sitten. Ehkä tämä menee edeltävän loman ja lisääntyneen valoisuuden piikkiin. Toisaalta nämä mun runot on aika lyhkäisiä verrattuna sinun sanataiteeseesi. Aiheet liikkuvat aika paljon kirjoitteilla olevan romaanikässärin aihemaastossa eli tulevat tarjottimella. Eli jotain alitajuntapullauttelua tämä on...
VastaaPoista